Suurten tavoitteiden päivä
|
Torstai aukesi New Yorkiin pilvisenä ja päiväksi oli luvattu sadetta, mutta luvassa oli kaikkea muuta kuin ikävää tekemistä. Aloitankin tämän postauksen aamupalalla. YK:n tiloissa on uskomaton valikoima kaikkea ihanaa :-)
|
Millenniumtavoitteet
Päivän aloittivat panelistit keskustellen YK:n vuosituhannen kehitystavoitteista, Millenium Development Goaleista (MDG). Vuonna 2000 YK asetti kahdeksan tavoitetta, jotka tähtäävät köyhyyden puolittamiseen ja parempaan terveyteen, koulutukseen, tasa-arvoon ja ympäristöön vuoteen 2015 mennessä. On siis kulunut kymmenen vuotta, mutta toisaalta vielä on viisi edessä. Tärkeää on ymmärtää, että vaikka sopimuksen allekirjoittivat 189 jäsenmaata, vastuu näiden tavoitteiden toteutuminen on kiinni meistä jokaisesta. MDG:t eivät ole mahdottomia, mutta niiden saavuttaminen vaatii jokaisen ihmisen vastuuta. Meidän jokaisen tulee ottaa vastuuta yhteisestä maailmasta. Yhdessä voimme tehdä muutoksen. Kahdeksan kehitystavoitetta ovat:
|
1. Äärimmäisen nälän ja köyhyyden poistaminen
- alle dollarilla päivässä elävien ihmisten määrän puolittaminen vuosina 1990– 2015
- työllisyyden parantaminen, mukaan lukien naiset ja nuoret
- nälkää kärsivien ihmisten määrän puolittaminen vuosien 1990–2015 aikana
2. Ulottaa peruskoulutus kaikille
- peruskoulutusmahdollisuuksien takaaminen kaikille maailman lapsille sukupuolesta riippumatta vuoteen 2015 mennessä
3. Edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja parantaa naisten asemaa
- sukupuolten eriarvoisuuden poistaminen perus- ja toisen asteen koulutuksessa mieluiten vuoteen 2005 mennessä, ja kaikilla tasoilla vuoteen 2015 mennessä
4. Vähentää lapsikuolleisuutta
- alle viisivuotiaiden kuolleisuuden vähentäminen kolmannekseen vuoden 1990 tasosta
5. Parantaa odottavien äitien terveyttä
- odottavien äitien kuolleisuuden vähentäminen neljännekseen vuoden 1990 tasosta
- maailmanlaajuiset mahdollisuudet perhesuunnitteluun (esimerkiksi ehkäisy)
6. Taistella AIDSia, malariaa ja muita tauteja vastaan
- HIV:n, malarian ja muiden tartuntatautien leviämisen pysäyttäminen ja tartuntojen kääntäminen laskuun vuoteen 2015 mennessä
- maailmanlaajuinen mahdollisuus hoidon saamiseen HIV/AIDS -potilaille vuoteen 2010 mennessä
7. Taata ympäristön kestävä kehitys
8. Luoda globaali kumppanuus kehitykseen
GYT löi läpi
Koko tapahtuman aikana kaikki vieraat ovat olleet arvovaltaisia, ja kaikilla on ollut missio, joka tähtää MDG:en toteutumiseen. Päivän aloitti Jazon Rzepka (Vice President of Public Affairs, MTV) kertomalla heidän toimistaan nuorten seksuaalisen terveyden edistämiseksi. MTV:llä on ollut seksuaaliterveyttä edistäviä kampanjoita jo vuosien ajan, ja tänä vuonna teemana oli GYT.
Vuoden alussa netissä alkoi kuplia, suuret tähdet kuten esimerkiksi Outcast, Good Charlotte, Perez Hilton julkaisivat sivuillaan kysymyksen ”What the heck is GYT?!?” . Nuoret latasivat vastauksiaan YouTubeen ja kommentoivat. Kysymys herätti huomiota ja vastauksen julkaisupäivänä 1.5.2010 GYT oli Googlen haetuin sana, video oli YouTuben keskustelluin jne. Kaikkien näiden nuorten huomion saavuttaminen aikana, jolloin yhtä suurta mediaa ei ole, vaan huomio jakautuu sosiaalisen median, internetin, television ym. kesken, oli uskomatonta. Erittäin hyvä mainonta ja huumori ovat toimineet tavalla, josta on paljon keskusteltu. Selvitä sinäkin mikä GYT tarkoittaa esimerkiksi sivulta http://www.gytnow.org/gyt. Mielestäni tämä kaikki oli hyvin inspiroivaa. Liike, jonka MTV oli saanut nuorissa aikaan järjestämällä kilpailuja ja näkymällä mediassa on kunnioitettavaa. Pienenä faktana voisin mainita, että joka viides USAssa asuva HIV:n kantaja ei tiedä sairastuneensa.
|
Lisäksi vierailijoina olivat Donald Lee (Senior Development Economist, Departmen of Economic & Social Affairs, UN) puhumassa YEN:stä (Youth Employment Network). Lee pyrkii työllään vähentämään nuorisotyöttömyyttä, esimerkiksi joissain kehitysmaissa nuorisotyöttömyys prosentti on yli 44. Lisätietoa YENin toiminnasta saa osoitteesta
http://www.cinterfor.org.uy/public/english/region/ampro/cinterfor/temas/youth/yen/index.htm.
Taiteilija Gala Narenzo kertoi taiteestaan ja sen vaikutuksesta.
http://www.whatmovesyou.net, sekä Albe Zakes TerraCyclesta
http://www.terracycle.net. TerraCycle antaa uutta suuntaa erityisesti Yhdysvaltoihin sopivana kierrätysmuotona. Mielestäni on mahtavaa, että yrityksen perusti Tom Szaky vain 19-vuotiaana.
Lisäksi Jing Zhou, itsekin yrittäjä, tuli kertomaan kiinalaisesta GirlsInTechin Girls 2.0sta. Kiinassa naisille yrittäminen on huomattavasti harvinaisempaan kuin miehille. Girls 2.0 pyrkii tukemaan niin rahallisesti kuin jo pelkästään antamalla tietoa uusille naisyrittäjille.