Ekakertalaisina PIKRY:n treffeillä
Eija:
Yhdistyksen lehdessä oli mainintaa kevättreffeistämme Suomenlinnassa. Ajattelin, että nytpä kerrankin lähden mukaan. Tultuani Helsinkiin huomasin, että minulla oli aikaa vaikka kuinka paljon kävellä Kauppatorille aamukahville. Aikani istuin rannassa ja katselin ihmisiä, kunnes astuin Suomenlinnan lautalle. Lauttamatka meni nopeasti ja ihmettelin perillä, että mihin suuntaisin, kun kaikki paikat aukeavat vasta kymmeneltä tai yhdeltätoista. Sain päähäni viedä laukkuni majapaikkaan, ja isäntä oli sitä mieltä että sain viedä laukun suoraan huoneeseen, se oli jo siivottu. Kävin kaupassa ostamassa evästä, istuskelin rannalla ja sitten palasin huoneeseen torkuille. Havahduin kun käytävästä kuului mekkalaa ja saman tien huoneeseen pöllähti parvi naisia. Kalkatus oli aikamoinen, ja ajattelin ettei näiden kanssa kyllä ainakaan tule kiusallisia "mitä nyt sanoisi" -taukoja. Minutkin vedettiin heti mukaan juttuun, niin kuin olisin ollut porukassa aina.
Sari:
Olen kuulunut Pieni- ja Isokenkäisiin jo monta vuotta, mutta jäsenyys oli ollut tähän asti vaan maksettuja jäsenmaksuja ja lehden lukemista. Keväällä Kengän koputuksissa oli kuitenkin jo niin houkutteleva retki, että oli pakko ilmoittautua mukaan, vaikka samainen viikonloppu oli jo muutenkin ”tuplabuukattu”. Ehdin miettiä jo ennen ilmoittautumista, mutta varsinkin sen jälkeen, että mihin oikein olen matkalla - viikonlopunviettoon täysin tuntemattomien kanssa. Arjan kaupassa olen vieraillut pari kertaa mutta viimeisestä kerrastakin on jo useampi vuosi.
Viikonloppuna tapahtui kaikkea enemmän ja vähemmän virallista, mutta en tässä missään nimessä puutu mihinkään asialliseen, sillä minulle viikonlopun paras anti oli kuitenkin ihanat ihmiset, jotka ottivat minut, vieraan ihmisen, lämpimästi vastaan. En todellakaan tuntenut oloani ulkopuoliseksi missään vaiheessa. Vieraat tuntemukset liittyivät tässä porukassa ainoastaan siihen, että kerrankin olin porukan lyhyimpiä - se jos mikä tuntui omituiselta. Normaalissa elämässäni minun 180 sentin pituuteni huomioidaan lähes aina ja aina olen muita päätä tai puoli päätä pidempi, mutta nyt minä olin melkeinpä lyhyt. Taas tuli todistettua vertaistuen anti ja että kaikki on suhteellista; ehkä minä olenkin normaalipituinen ja ne kaikki muut ovat vaan jääneet vähän lyhyiksi.
Hostelliin, jossa yövyimme, olin tutustunut jo vuosia sitten tyttäreni kanssa ja se oli edelleen yhtä kotoinen paikka majoittua ja ruokailla. Kerrossängyt eivät enää tässä iässä hirveästi innosta, joten Joannan kanssa siirsimme patjamme valmiiksi lattialle ja tuumimme, että näin oli huomattavasti turvallisempaa nukkua.
Eija:
Porukkaa lappoi edes takaisin, ja päätettiin yksissä tuumin lähteä hiukan kiertelemään saarta. Teija kertoili hiukan saaren historiasta.
Sari:
Viikonlopun toiseksi parasta antia oli Suomenlinna, josta Eijan ( Eija K, helsinkiläinen ) asiantuntemuksella saimme tietää monta uutta asiaa ja käydä paikoissa, minne turistit harvemmin edes eksyvät.
Eija:
Palasimme hostellille päiväkahville ja kokouksen pitoon. Vähän hermoja raastoi se melko pitkään soinut ”valepalohälytys,” mutta paikalla ravaavat palomiehet olivat kyllä ihan komeita katsella. Kaiken huipuksi se hostelliasukas, joka hälytyksen aiheutti, jatkoi kaikessa rauhassa ruokansa tekemistä yläkerrassa.
Lounaan jälkeen vietimme aikaa yhdessä Teijan, Joannan ja Kallen kanssa. Istuksimme kirkon vieressä odotellen muuta porukkaa kohti rantaa, johon meillä oli tarkoituksena mennä picknickille. Kun heitä ei alkanut kuulua, kävelimme Ylikselle huomataksemme, että odottamamme porukka ( Sari, Leena, Eija K, Juha ja Sami) oli tulossa vastaan. Kävelimme yhdessä pitkin kuivatelakan pohjaa, keskellä asuinaluetta telakan takana ja pitkin rantoja. Eija K sai meidät kiipeämään järjettömän kukkulan päälle, josta täytyi laskeutua saman tien yhtä jyrkkää seinämää alas. Kiitos vain siitä hikijumpasta. Viimein löysimme Kustaanmiekan kalliolta paikan, johon asettauduimme istumaan. Siinä parannettiin maailmaa ja katseltiin auringonlaskua nyyttikestien kera.
Sari:
Piknik-retkemme oli mieleenpainuva monin tavoin. Eijan K valitsema reitti oli minulle varmastikin ainutkertainen. Tutustuimme samalla Suomenlinnan hyvin vaihtelevaan maastoon ja voin sanoa, että heikompaa hirvitti ne kaikki jyrkät polut. En uskaltanut edes kuvitella mitä tapahtuisi, jos horjahtaisin. Kävelyn päätteeksi omat eväät maistuivat ulkoilmassa. Myös ilmojen haltijat suosivat viikonloppuamme ja piknikillämme saimme nauttia kauniista ilmasta ja upeasta auringonlaskusta.
Eija:
Auringon painuessa mailleen keräsimme eväät ja marssimme taas hanhenmarssia muutaman mutkan kautta kohti hostellia. Osa porukasta oli siellä jo seuraamassa euroviisuja, ja lyöttäydyimme heidän seuraansa ruokasalissa. Nyt pystytettiin picknick pöydän ääreen ja jatkettiin harjoituksia. Euroviisujen loputtua hiihtelimme huoneeseen älyttömien juttujen pulinassa. Kun valot oli sammutettu, siinä tuli juteltua vielä jonkin aikaa, ja yhtäkkiä iski koko porukkaan hervoton hepuli. Mahtava naurunremakka vain kuului aivan älyttömästä asiasta. Ja kun päästiin alkuun, ei tarvinnut paljoa, kun remakka alkoi uudelleen. Arjan kanssa taidettiin olla viimeiset ketkä vielä pulisi, kun muut jo nukkuivat.
Sari:
Treffi-viikonloppu sattui samalle viikonlopulle kuin euroviisut ja ennätimme seuraamaan myös niitä. Harmittavaa oli, että kannustuksestamme huolimatta muu Eurooppa ei ymmärtänyt, kuinka hyvä Teräsbetoni on. No, toivottavasti hekin oppivat joskus ymmärtämään jotain hyvän musiikin päälle.
Eija:
Aamupalan jälkeen kasattiin tavarat ja istuskeltiin ulkona, odotellen lähtöä. Matkasimme lauttarantaan ja hyppäsimme ratikkaan, mistä kävelimme Kaisaniemen puistoon Maailma Kylässä- tapahtumaan. Kiertelimme siellä ja tapasimme muutaman Helsingin pään jäsenen. Meitä katseltiin hieman vinoon, kun sen porukan kanssa liikuskeltiin, ja yhteishalaus l. ”kennohalaus” hyvästellessä sai jo muutaman ohikulkijan kiertämään koko joukon kauempaa. Kyllä minulle ainakin jäi kiva mieli viikonlopusta, ja tunne että todella kuuluu mahtavaan porukkaan. Että tässä ollaan oikean asian perässä, eikä turhia pilvilinnoja tavoitella.
Sari:
Sunnuntaina aamupäivällä oli vapaata oleskelua ja seurustelua ennen kuin siirryimme takaisin mantereelle ja alkuasukkaat luotsasivat meidät Kaisaniemeen Maailma kylässä -tapahtumaan. Tapahtuma oli iso ja väkeä oli paljon. Oli hauskaa olla kerrankin seurueessa, joka ei kadonnut massaan, vaan erottui helposti päätä pidempänä muusta yleisöstä. Kaikennäköistä mielenkiintoista olisi ollut tarjolla ja ehdin nähdä siitä vain pienen pintaraapaisun. Josko sitten ehtisin ensi kerralla uudestaan paremmalla ajalla. Treffi-viikonloppu oli hieno ja hetkeäkään en reissussa tai sen jälkeen katunut, että olin lähtenyt mukaan. Tuliaisena kun oli monta uutta ystävää ja tuttavuutta. Nyt kun ”pahin” on ensikertalaisena koettu, niin on helppo lähteä seuraavalla kerralla taas mukaan.
Ekakertalaiset Eija ja Sari, Joanna jo tuttu