Elämäni bumerangina miksi lähdin klubista
- ja miksi olen tulossa takaisin
Liityin Klubiin 18 vuotta sitten 17 vuoden herkässä iässä. Melkein en liittynyt – olin utelias, mutta pääsyy liittymiseen oli äitini. Hän oli kuullut Klubista radiosta ja oli yrittänyt epätoivoisesti saada käsiinsä mitä tahansa tietoja ostospaikoista, koska hän oli useamman vuoden, kauemmin kuin kumpikaan meistä välitti muistaa, marssinut Leedsissä kaupasta toiseen ja yrittänyt löytää kaikkea koulupuvusta kenkiin ja vuodevaatteisiin. Huonekalujen tekijä oli pidentänyt sänkyäni runsaat puoli metriä. Olin kaksimetrinen ja kasvamassa vielä lisää. Isäni lakkasi kasvamasta vasta 21-vuotiaana, joten oli mahdollista, että minussa oli vielä kasvunvaraa.
En tiennyt mitä odottaa. Siihen aikaan ei ollut lehteä, tapahtumia tai ostospaikkaluetteloita - vain tapaamisia ja tiedonvaihtoa. Olin ujo, kömpelö, kumara ja kaapissa oleva teini. Kun klubi kasvoi ja pääsi jaloilleen, pääsin minäkin. Aloin löytää vaatteita, joita saatoin ostaa siksi, että pidin niistä eikä siksi, että ne olivat ainoat, jotka minulle sopivat. Aloin ymmärtää, että en ollut omillani - en ollut kummajainen enkä edes epätavallisen pitkä - klubin mittakaavassa olen keskipituisen ja lyhyen välimaastossa. Aloin osallistua tapahtumiin ja ystävystyin ihanien ihmisten kanssa.
Totta kai tein sen väistämättömän, että seisoin pystymmässä, kun ympärillä oli saman pituisia tai pitempiä. Pääsin lyhyessä ajassa pitkälle. Aloin nähdä, miten uudet jäsenet tulivat tapaamisiin ensimmäistä kertaa ja aloittivat saman matkan kuin minäkin. Joku aina tönäisi heidät minun suuntaani ja kerroin heille samat asiat, jotka olin itse kuullut ensikertalaisena. Jaoin kokemukseni klubin lehdessä ja näytti siltä, että ne sopivat muiden kokemuksiin.
Minulla oli lisää mukavia kokemuksia paikoissa, kuten Birmingham, Bristol, Glasgow, Liverpool, München ja Newcastle. Muistelen näitä aikoja lämmöllä. Klubikokemukseni antoivat minulle itsevarmuutta unohtaa pituuteni suurimman osan ajasta ja käyttää loput ajasta sitä edukseni sen sijaan, että olisin kokoni tai toisten ihmisten uhri.
Mutta suuremman itsevarmuuden mukana tuli muitakin muutoksia. Muutin pois kotoa, menin töihin, hankin asunnon ja elämä jatkui. Tarvitsin klubia yhä vähemmän. Halusin käyttää aikaani ja rahojani muihin asioihin. Viimein en enää uusinut jäsenyyttäni.
Vuosikymmen kului. Pidin yhteyttä Klubiin - tapahtumiin ystävieni Philin ja Carolin kautta. Mutta sitten Phil lähti ja johdon otti johtokunta. Klubista tuli yhä kaukaisempi asia, vaikka suosittelinkin sitä (sen uuden nettisivun kautta) kaikille tapaamilleni pitkille. Menin jopa vuosijuhlaan, kun se järjestettiin kotikaupunkini lähellä ja kävin tervehtimässä muutamia paikalla olevia tuttuja. Arvelen, että en koskaan lakannut uskomasta klubin merkitykseen uusille jäsenille, mutta en ollut nähnyt, mitä se tekee pitempiaikaisille jäsenille.
Sitten vietin muutaman päivän erään pitempiaikaisen jäsenen kanssa. Hänen intonsa klubin toimintaan näiden vuosien jälkeenkin sytytti minunkin innostukseni. Hänellä oli vimma ja näkemys klubista, kuten minulla vuosia sitten. Ihmettelin, miten hän oli säilyttänyt tämän näkökannan koko ajan - kuinka klubi inspiroi häntä. Ilmeisesti minulta oli jäänyt huomaamatta jotain. Hän kannusti minua liittymään uudelleen. Kuten ensi kerralla, en ollut varma. Mitä sellaista klubi voisi tarjota minulle, mitä minulla jo ei ollut? Varmaan klubi oli tehnyt tehtävänsä minun kohdallani. Olin varma pituuteni kanssa, tiesin mistä saisin vaatteeni, minulla oli töissä sopivaksi säädetty työasema, minulla oli runsaasti ystäviä ja olin ollut saman ihmisen kanssa jo 7 vuotta.
Mutta sitten jokin minussa sanoi: "mutta mitä muilla ei ole". Oli vielä pitkiä ihmisiä, joita klubi ei ollut vielä tavoittanut. Koska olin yksi klubin menestystarinoista, eikö minulla ollut velvollisuus antaa jotain takaisin? Mitä klubista tulisi, jos kaikki ottaisimme vain liittymisen ensimmäiset edut ja sitten antaisimme jäsenyyden raueta?
En ollut unohtanut vain pituuttani. Olin unohtanut, mitä merkitsee se, että siitä oli jatkuvasti tietoinen. En halua muiden tuntevan samoin ja tämä on se, mitä voin tehdä auttaakseni.
Olen siis tulossa takaisin. En tiedä mitä odottaa, en tiedä muistaako minua kukaan, enkä tiedä, mitä klubi voisi tarjota pitempiaikaiselle jäsenelle. Mutta on aika ottaa selvää.
Charles Frost
Tall Persons Club, GB & Ireland
6ft+ -lehti
Suomeksi alkuperäistekstistä kääntänyt:
Vesa Lehtinen, Pieni- ja Isokenkäiset ry, Tall & Small, Association, Finland
Maiju Havisen tekstilyhennelmä on julkaistu jäsenlehdessä - Kengän Koputuksia nro 3 / 2009